Liikuntapalvelut
Liikuntatoimen tehtävänä on suunnitella ja kehittää lähiliikuntapaikkoja sekä kannustaa ja motivoida käyttämään niitä. Tavoite on herättää kuntalaisten kiinnostus arki- ja terveysliikuntaan sekä luoda valmiudet ottamaan vastuu omasta terveydentilasta ja elämäntavoista. Satakunnan liikuttavimman kunnan unelma on tavoittaa kaikki ikäryhmät ja koordinoida heille tasapuolisesti, tarpeiden ja toiveiden mukaan liikuntaneuvontaa, elintapaohjausta ja ryhmäliikuntaa erityisesti erityisryhmät huomioiden.
Liikuntatoimella on pitkät perinteet ja kestävät rakenteet paikallisesta yhteistyöstä niin kolmannen sektorin kumppanuuden kuin yhteisöjen ja yrittäjien kanssa. Liikuntakampanjoista, kuten haastepyöräily on jalostettu sosiaalista ja mukavaa. Kilpaurheilua tuetaan sekä välillisesti että suoraan avustuksin kuin myös kyläkuntansa liikuntaedellytyksiä kehittäviä kyläyhteisöjä.
Karvian liikuntatarjotin 2022-2023
Tarjottimeen on koottu kaikki kunnassa järjestettävä ryhmäliikunta. Matalankynnyksen ohjaustoiminta on merkitty sinipunaisella, jotta elintapamuutosten tekijät, erityisryhmät ja soveltavaa liikuntaa etsivät voivat löytää oman harrasteryhmänsä paremmin. Tämä on myös terveyden edistämisen työkalu, osa liikunnan palveluketjua, jota hyvinvointialueen ammattilaiset ja elintapamuutokseen koordinoivat tahot voivat käyttää jakaessaan liikuntareseptejä. Henkilökohtainen ohjaus Liikuntaneuvoja Tiina Koski
Karviassa pääset touhuamaan kaikenlaista!
Yleiset uimarannat kutsuvat uimaan ja erilaiset lähiliikuntapaikat innostavat kaikenikäiset liikkumaan, sekä Karvian olohuoneena tunnettu Willi Wekara pursuaa tekemistä lasten leikkihuoneesta biljaripöytään. Perheenpienimpiä ilahduttaa Karvian oma Annu-leijona! Lisäksi frisbeegolfaus ja ratsastaminen lukeutuvat tarjontaan.
Katso kunnan liikuntapaikkatarjonta tästä:
Karvian kuntosalit ovat käytössä ilman ajanvarausta, mutta toimimme edelleen terveysturvallisesti. Tämä tarkoittaa, että tilojen ja pintojen puhdistamista jatketaan tehostetusti. Asiakkaita pyydetään huolehtimaan käsien pesusta ja etäisyyksien ylläpitämisestä. Kuntosali ei ole pienten lasten paikka ja siksi emme myy kortteja pääsääntöisesti alle 15 vuotiaille. Lähellä ikärajaa olevat nuoret voivat käydä salilla aikuisen huoltajansa kanssa. Toistuvista rikkomuksista, kulkuoikeus voidaan sulkea
Kuntosalin aukioloajat: arkisin klo 5.00 – 21.30, lauantaisin klo 5.00 – 17.00 ja sunnuntaisin klo 5.00 – 21.30.
Harrastetilojen käyttövuorot 2022-2023
Karviatalo palloilusali Karviatalo Karviasali Karvitalo harrastetila 1 Karviatalo harrastetila 2
Opinpolun liikuntasali Olohuone Willi Wekara Olohuone musiikkiluokka Nuorisotilat
Lentopallopuulaaki –> Sarjan säännöt 2022-2023–> Otteluohjelma–> sarjatilanne
Siirry sivulle TALVILIIKKUJA – KAMPANJA
Karvian haastepyöräilyn facesivu
Vapaa-ajanlautakunnan vuosiavustushakemuksen voi tulostaa täältä: Kunnanavustushakemus
Lisätietoja liikuntapalveluista antavat Syketreeni (video)
Hyvinvointipäällikkö Sirpa Ala-Rämi p. 044 7727 402
Liikuntaneuvoja Tiina Koski p. 040 7035618 Syketreeni ohjeet Kotitreeni – Kuminauhajumppa (video)
Terveyskioskin lainavälineet