Petäjä-opisto valmistautuu tänäkin keväänä palauttamaan osan kurssimaksuista.

Tämä koskee kursseja, jotka jouduttiin keskeyttämään keväällä tai joita ei voitu koronarajoitusten
vuoksi ollenkaan käynnistää. Palautusta haetaan opiston nettisivulta löytyvällä lomakkeella tai
ilmoittamalla tietonsa opiston toimistoon 11.6. mennessä.

Palautus koko vuoden kestävästä kurssista on puolet sen kurssimaksusta. Palautuksia ei tehdä syyskauden
keskeytyksestä, etäopetukseen siirtyneistä eikä rajoitusten päätyttyä uudelleen käynnistetyistä kursseista.
Palautus on työmäärältään siksi suuri, ettei myöhässä tulleita hakemuksia voida valitettavasti huomioida.

Petäjä-opiston apulaisrehtori Olli Ruohomäki kertoo, että palautusasia tuli ajankohtaiseksi, kun aikuisten
ryhmäharrastustoiminnan keskeytys sisätiloissa jatkuu Satakunnassa 16.5. ja Pirkanmaalla 9.5. saakka.
Kevät on silloin jo niin pitkällä, ettei kursseja ole tarkoituksenmukaista enää käynnistää uudelleen.

Lasten kurssit ovat onneksi voineet toimia Satakunnassa koko ajan ja Pirkanmaallakin ne käynnistettiin heti
uudelleen rajoituksen päätyttyä. Lasten kesäkurssit voidaan myös pitää ja muutama aikuisten ryhmä voi toimia
ulkotiloissa. Etäopetukseen siirty-neet kurssit viedään loppuun asti etäopetuksena.
Hallituksen exit-suunnitelmassa aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa voi jatkua lähiopetuksena vasta kesän jälkeen.
Opistossa onkin jo alettu suunnitella ensi kauden kurssitarjontaa.

Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa 13.8.
Lasten ja nuorten kuva-taidekoulu ja käsityökoulu aloittavat 16.8. ja normaalit opistokurssit 6.9.

Lisätietoja
Olli Ruohomäki
apulaisrehtori
Petäjä-opisto
puh. 044 5800 522

Linkki Petäjä-opiston nettisivulle: sasky.fi/petaja (sivu aukeaa uuteen välilehteen)
Linkki kurssimaksun palautuksen hakulomakkeeseen: lomake (avautuu uuteen välilehteen)